Toivottavasti kaikilla oli mukava viikonloppu takana. Itselläni oli varsin mielenkiintoinen viikonvaihde, pääsin viimeinkin lähtemään hieman telttailemaan melkein KAHDEN vuoden tauon jälkeen. Tiedetään tiedetään, mikä survivalisti jättää erätaidot retuperälle näin pahasti? No selvästikin minunlaiseni ns. family man: perhe, työ ja arki tuppaavat viemään leijonanosan siitä kultaakin kalliimmasta resurssista, ajasta.
No, menneitä on turha murehtia. Laukut veneeseen ja menoksi, suuntana lähellä sijaitsevalla järvellä oleva luonnonvarainen pikku saari. Matka veneellä meni varsin leppoisasti uhkaavasta säästä huolimatta, kylmäkään ei päässyt yllättämään kun oli tarpeeksi päällä.
Noin klo 18 perjantai-iltaa vene saapui määränpäähänsä, pienelle hiekkarannalle mukavan hiljaisella pikkusaarella. Hetken aikaa saarta kierrettyämme löytyi myös sopiva teltan paikka johon pystytimme tukikohdan ja tyhjensimme veneessä olleet tarvikkeet teltan välittömään läheisyyteen talteen.
Leirin pystytystalkoissa tuli samalla myös maistettua Bullet Mealia, makkaranpaistoon kun oli vielä tovi aikaa. Ne joille Bullet Meal ei ole tuttu, kyseessä on muoveihin pakattu ns. MRE (Meal Ready to Eat) -annos joka säilyy pitkään huoneenlämmössäkin, se on siis varsin oivallinen esimerkiksi patikkaretkille kun tarvitsee nopeasti syötävää tai kun mahdollisuutta ruoan lämmittämiseen ei ole. Kyseinen Curry Chickenin makuinen annos oli hankittu Solution Foodsilta.
Makuelämys oli odotetunlainen. Bullet Meal on ikään kuin ohuen leipäkuoren sisään rakennettu ruoka-annos. Annos ei aiheuta ilotulitusta makunystyröissä mutta tämän kaltaiseksi tuotteeksi se oli yllättävän hyvä ja se maistui koko testiraatille lapsia myöten. Suosittelen kyseistä tuotetta siis testattavaksi muillekin.
Bullet mealin avulla teltan pystyttämisen jälkeen jaksoimme käydä vielä kokeilemassa kalaonnea jota ei tällä kertaa riittänyt. Joten klapit grillauspaikalle ja makkarat tulille. Tässä välissä pieni muistutus kaikille lapsille ja lapsenmielisille: kun vanhempanne kertovat että esimerkiksi leipää leikatessa terä pidetään POISPÄIN kädestä, uskokaa. Älkää tehkö niin kuin Tyhmä Setä ja kuvitelko että voitte äkkiä leikata muutaman puutikun sytykkeeksi haloista, eihän siinä mitään ehdi tapahtua. Lopputuloksen voikin arvata:
Sinnehän se puukon terä upposi, peukaloon. Pahimpien ärräpäiden ja verien kuivailujen jälkeen ajattelin vielä ikuistaa hölmöyteni kameralle ennen kuin paikkasin haavan mukanani olevalla ensiapulaukulla joka toivottavasti ei muillakaan jää kotiin retkille lähtiessä. Menköön hölmöily puukon kanssa sitten vaikka siihen edeltä mainittuun parin vuoden taukoon näissä jutuissa. Mutta hyvänä puolena, saipahan harjoitella ensiaputaitoja =D
Pikku töppäilyistä huolimatta ilta meni kuitenkin todella mukavasti makkaroita ja vaahtokarkkeja syöden ja tarinoidessa muutaman oluen kera. Välissä muutama tunti unta ja kun aurinko oli jälleen ylhäällä olikin aika nauttia aamukahvit ja keräillä tarvikkeet kasaan. Paluumatkalla aurinkokin alkoi mukavasti paistaa joten veneellä palattiin lähestulkoon tyhjäkäyntiä nauttien samalla alkusyksyn auringonpaisteesta. Varsin mukava reissu siis ja sovimme jo valmiiksi että syksyllä pitää ehtiä vielä tekemään toinen moinen, samaa virhettä ei enää sovi tehdä ja unohtaa teltta pariksi vuodeksi kaappiin, Suomen luonto tarjoaa kuitenkin mahtavat puitteet ulkoiluun joten niitä täytyy myös osata hyödyntää.
Seuraavaksi alkaakin taas työviikko, työn iloa teille muillekin joiden lomat on jo takanapäin ja pysykää tien oikealla puolella!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti