Tänään uutisoitiin USA:ssa tapahtuneesta kouluammuskelusta. Itse uutinen on sinällänsä surullisen tuttu, tällä kertaa erona oli vain se että tämä ammuskelu päättyi loppujen lopuksi onnellisesti.
Itse alkuasetelma on ennenkin kuultu, 20-vuotias nuori mies tarttui rynnäkkökivääriin ja käveli peruskouluun lähellä Atlantaa olevassa Decaturin kaupungissa. Hän otti osan kouluhenkilökunnasta panttivangikseen ja halusi TV-kamerat paikalle kuvaamaan tapahtumia.
Henkilökunnan joukossa ollut Antoinette Tuff sai kuitenkin nuorukaisen luopumaan aikeistaan. Hän puhui nuoruikaiselle omaa elämäänsä kohdanneista vuoristoradoista ja sai ampujan vakuutettua että asiat voivat vielä järjestyä. Lopulta Antoitette sai miehen luopumaan aseistaan.
Skeptisempi henkilö voisi sanoa että ampujalla ei ollutkaan aietta ampua ketään vaan kyse oli huomionhakuisuudesta. Totuutta tuskin saamme tietää. Tilanne olisi kuitenkin voinut muuttua todella rumaksi jos se olisi kärjistynyt esimerkiksi poliisin rynnäkköön.
Puhekaveri. Muutama rohkaiseva sana. Välittäminen. Siinä kaikki mitä tarvittiin tämän tarinan onnelliseen loppuun. Kuinka monta tragediaa olisi voitu välttää jos joku olisi pysähtynyt ja kysynyt että onko kaikki hyvin. Ei varmasti kaikkia mutta joidenkin henkinen pahoinvointi olisi voitu purkaa paremmalla tavalla kuin olemme joutuneet uutisista lukemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti