Translate

torstai 8. elokuuta 2013

Autoton päivä

Taannoin joudun pariksi päiväksi jalkamieheksi. Ihmettelin kun auton kytkin muuttui yhtäkkiä melko ralliluonteiseksi, kun nosti poljinta millinkin niin kytkin nappasi heti kiinni. Konepellin alle vilkaistessa karu totuus alkoi paljastumaan pienen valuneen lätäkön muodossa ja kytkimen hydrauliletkuun koskiessa se sanoi *RUIK* ja sylkäisi viimeisetkin nesteet ulos. Tiiviste rikki kytkimen työsylinteristä. Ei kytkintä, ei autolla ajelua.

No, tilannehan ei sinällänsä ollut mitenkään kovin vakava. Soitto paikalliseen varaosaliikkeeseen kertoi että uusi osa saadaan hyllyyn huomiseksi ja hintakin on vaivaisen viidenkympin luokkaa.

Vajaan vuorokauden autottomuuden aikana tein mielenkiintoisen havainnon. Koska jouduimme kävelemään kauppaan tai minne ikinä pitikään päästä niin aikaa tuntui yllättäen riittävän. Kävellessä tuli rupateltua niitä näitä asioita kun autossa olisimme istua jurnuttaneet ja kuunnelleet radiota todennäköisesti puhumatta muutamaa sanaa enempää.

Varsinkin varaosan haku oli melkoisen mukava reissu. Koska ulkona oli varsin mukava ja aurinkoinen kesäpäivä kävelimme jälkikasvun kanssa parin kilometrin matkan varaosaliikkeeseen puhuen päivän tapahtumista. Kotiin palatessamme pysähdyimme keinumaan ja kävimmepä syömässä jäätelötkin matkan varrella. Ja kun kotiin päästyämme itse korjausoperaatiokin oli varsin helppo urakka (jossa samalla tuli taas opittua jotain uutta), voisin sanoa että kyseessä oli varsin onnistunut päivä. Päivä joka olisi ollut keinumista ja jäätelön maistelua köyhempi jos auto olisi toiminut.

Autot edustavat omalta osaltaan kiirettä. Nyt mennään, on kiire, äkkiä autoon ja menoksi. Kun auto on pois laskuista myös elämäntahti hidastuu, yhtäkkiä sinun ei tarvitsekaan päästä viidessä minuutissa kauppaan vaan sinulla onkin ihan hyvin aikaa käyttää kauppareissuun vaikkapa tunti kävelyreissuineen.Pitäisiköhän ottaa tavaksi unohtaa auto parkkipaikalle päiväksi. Aina ei tarvitse olla kiire.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti