Uusi viikko alkoi ja ihmiset ovat palanneet töihin, ainakin Etelä-Suomessa päästiin jälleen opintiellekin koulujen avatessa ovensa. Koulujen alkamisen kunniaksi esitänkin kysymyksen: Mitä olet oppinut tänään?
Kysymys koskee muitakin kuin koululaisia, heillä oppimista riittää pitkälle ensi kevääseen ja alkavaan kesälomaan saakka. Mitä sinä, keski-ikäinen toimistotyötä tekevä mies tai nainen olet tänään oppinut? Työkaverit ovat varmasti kertoneet viikonloppukuulumisensa ja Suomen kuuluisimpien tyhjäpäidenkin sekoilut on selattu Seiskasta kahvihuoneessa mutta onko sinne harmaaseen massaan sekoittunut mitään oikeasti tärkeää?
Yksi suurimpia Homo Sapiensin etuja on omaksua tietoa, analysoida sitä ja soveltaa sitä omien käyttötarkoitusten mukaan. Tänä päivänä lähestulkoon kenellä tahansa ihmisellä on avaimet rajattomaan tietoon Internetin kautta. Ironia piileekin siinä että suurimmalla osalla meistä avaimet jäävät taskuun lojumaan.
Informaatiota tulee jatkuvalla syötöllä joka tuutista 24 tuntia vuorokaudessa, 7 päivää viikossa, 365 päivää vuodessa. Planeettamme ei koskaan nuku, uusia tapahtumia ja uutisia syntyy jatkuvasti jossakin ja ne ovat välittömästi kaikkien saatavilla. Tähän median virtaan työnnetään jatkuvasti enemmän myös viihdettä monissa eri muodoissa.
Ja viihde myy, tästä jo kertoo TV-oppaan vilkaisu. En ole tehnyt laskelmaa mutta veikkaan että tänäänkin tulee ainakin kolme erilaista kokkiohjelmaa, kaksi lifestyle/sisustusohjelmaa, yksi palomiehet/poliisit/rajavartijat/ -ohjelma ja mukaan varmasti mahtuu julkkisten uimahyppykilpailu tai aurinkorannalla sekoilu.
Tästä kierteestä on kuitenkin helppoa päästä irti. Päätä opetella edes yksi asia päivässä. Vuodessa tämä tarkoittaa jo yli kolmea sataa tiedon jyvästä. Kokeile lukea kahvitunnilla juorulehden sijaan vaikkapa kirjaa jonka otit mukaan töihin. Ja tiesitkö että netissä on muutakin kuin pornoa? Internetissä on rajaton määrä tietoa mistä tahansa aiheesta joka on vieläpä helppo löytää hakukoneiden avulla. Jokaiselle varmasti löytyy se oma mieluisa oppimiskanava. Omaan työhöni kuuluu paljon tuolilla istumista ja tietokoneen naputtelua. Olenkin ottanut tavakseni kuunnella erilaisia netistä löytyviä podcasteja, The survival podcast soi useimmiten linjoilla.
Kello käy, päivät kuluvat ja vuodet vierivät. On sinun päätettävissäsi että haluatko viettää ne vuodet vaipuneena sohvaan katsoen sisustusohjelmien uusintoja vai oppien ja kehittäen jotain uutta. Voit tehdä muutoksen jo tänään ja hakea vaikka kirjastosta kirjan jostain sinua kiinnostavasta aiheesta. Mitä vieraampi aihe sitä parempi. Jos olet tietoliikenneinsinööri et varmasti opi uutta lukemalla kirjaa tietoverkkojen rakentamisesta. Mutta lainaamalla kirjan vaikka kasvimaan rakentamisesta ja kasvattamisesta saat varmasti enemmän oikeita Ahaa! -elämyksiä. Kaikki tieto on sinun saatavillasi, sinun täytyy vain kurottaa ja ottaa se. Kukaan muu ei voi tehdä sitä sinun puolestasi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti